perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lapsettomuusvitsi

Minna ja Pasi olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan onnistumatta siinä. He olivat kokeilleet lapsettomuushoitoja ja kaikkea mitä lääketiede pystyi tarjoamaan mutta tuloksetta. Lopulta he päättivät käyttää siitos isää saadakseen perheensä alulle.

Sinä päivänä kun siitos isän piti saapua Pasi suuteli vaimoaan Minnaa ja sanoi:
- Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian.

Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
- Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut...
- Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä, Minna keskeytti.
- Niinkö? valokuvaaja kysyi. No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin.
- Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä
aloitetaan? Minna kysyi punastellen.

- Jättäkää kaikki minun huolekseni, valokuvaaja sanoi. Yleensä yritän pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä.
- Kylpyammeessa, olohuoneen lattialla?! Ihmetteli Minna. No ei ihmekään ettei Pasilla ja minulla ole onnistunut.
- Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai seitsemästä kulmasta, niin uskon että tulos miellyttää teitä.

- Toivottavasti tämä hoituu nopeasti. Nielaisi rouva.
- Rouva hyvä, minun työskentely tottumuksellani miehen täytyy saada työskennellä rauhassa.
Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma että te pettyisitte siihen.
- Niinpä tietenkin Minna myönteli. Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista.

- Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa.
- Ei kai! Minna kauhistui.

- Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä. Valokuvaaja ojensi kuvan.

- Hän oli vaikea...? Minna kysyi varovasti.

- Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen saadakseni homman
hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.

- Siis muut ihmiset näkivät?!

- Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huusi koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin.

Minna nojasi eteenpäin.

- Tarkoitatko että ne todella alkoivat purra...öö....vehjettänne?"

- Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin.

- Kolmijalan?

- Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä kun alan toimimaan. Rouva? Rouva?....Hyvä Luoja, hän pyörtyi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti